Kolmet juhlat
Siinä se sitte oli! 6 viikkoa Porto das barcaksessa on ohi. Eilen oli tosiaan viiminen päivä, mutta koska kuluneella työviikolla on tapahtunu niin kerrataampa vähän viime viikkoa.
Viime viikon maanantaina sanotiin ekat hyvästit, sillä yksi kokeista vaihtoi työpaikkaa. Pietettiin pienet läksiäiset lasillisten äärellä töiden jälkeen. Sen jälkeen alko meillekki vähän tulla se todellisuus, että ensi maanantaina onki meidän läksiäiset.
Seuraavana päivänä oliki vapaata ja lähdettiin Patrician kanssa ajamaan autolla pois Milfontesista. Patricia vei meidät johonkin kylään jonka nimeä en valitettavasti muista. Näkymät oli huikeat! Seisottiin kalliolla ja katottiin ku aallot löi sitä vasten. Syötiin, kierreltiin ja otettiin kuvia. Neljän aikaaan palattiin takasi Milfontesiin ja loppuilta katteltiinki sitte elokuvia Millan kanssa.
Viiminen työviikko alko sitten keskiviikkona ja musta tuntu jo siinä vaiheessa pahalta ku tiesi, että kohta tää loppuu. Toisaalta se helpotuksen tunne oli samalla et enään tää viikko ja opinnot oli sit siinä. Kuten me arveltiinki Millan kanssa, niin viiminen viikko vaan oli ja meni. Kiirettäkään ei töissä ollut niin kerettiin sitte jutustella muiden kanssa. Viikonlopun jälkeen tuntu ihan epätodelliselta, että kohta tää on ohi.
Sunnuntaina oli sitten taas juhlan aika, sillä meidän ravintola voitti palkinnon tämän alueen parhaana ravintolana. Juotiin skumppalasilliset ja palattiin töiden pariin. Sunnuntaiyönä kotia kävelessä meistä tuntu niin kivalta. Enää yks aamu.
Eilen, maanantaina herättiinki niin virkeänä töihin. Töissäki kaikki huuteli meille että "viiminen päivä tänään!" Aamuvuoro meni niin nopeasti, asiakkaita ei juuri ollut niin nautittiin vielä viimisestä vuorosta aamuvuorolaisten kanssa. Iltavuoro meni taas paljon hitaampaa. Asiakkaita oli muutamia, mutta kaikki olivat portugalilaisia, joten me ei hirveesti voitu tehä. Vuoron päättyessä ravintolan omistaja kirjoitti vielä viimiset paperit kuntoon ja se oli siinä. Loppusiivoukset tehty ja ravintola kiinni. Aamuvuorolaisetki tuli vielä juhlimaan meitä. Meidän pomo anto pari pulloa viiniä ja siinä sitte nostettiin maljaa meille. Oli tosi vaikea hyvästellä kokit, jotka lähtivät kotiin melkein samantien. Istuskeltiin hetki ravintolassa ja sitten lyötiin paikka kiinni ja siirrtyttiin miettimään, että mihin lähdettäisiin jatkamaan iltaa. Tässä vaiheessa oli aika sanoa hyvästit meidän ihanalle vuoropäälikkölle, Rafaelalle. Se oli luultavasti kaikista vaikeinta ja musta tuntu että itku tulee ku halattiin eikä kumpikaan päästäny irti. Meistä kerkesi tulla melko hyvät ystävät. Rafaela sano että me nähään kyllä ennenku me lopullisesti lähdetään ja mä lupasin tulla joku päivä takaisin Milfontesiin.
Loppujen kanssa lähdettiin istumaan ainoaan paikkaan joka oli vielä auki. Muutama tarjoilija ja 4 kokkia. Oli tosi hauskaa! Kaikki pyrki puhumaan mahdollisimman paljon englantia, jotta meki pysyttäis kärryillä. Istuttiin ulkona ja puoli kolmen aikoihin lähdettiin kävelemään kotia kohti. Hyvästeltiin vielä viimisetki kun tiet erosi eri suuntiin ja käveltiin Millan kanssa asunnolle nukkumaan.
Viime viikon maanantaina sanotiin ekat hyvästit, sillä yksi kokeista vaihtoi työpaikkaa. Pietettiin pienet läksiäiset lasillisten äärellä töiden jälkeen. Sen jälkeen alko meillekki vähän tulla se todellisuus, että ensi maanantaina onki meidän läksiäiset.
Seuraavana päivänä oliki vapaata ja lähdettiin Patrician kanssa ajamaan autolla pois Milfontesista. Patricia vei meidät johonkin kylään jonka nimeä en valitettavasti muista. Näkymät oli huikeat! Seisottiin kalliolla ja katottiin ku aallot löi sitä vasten. Syötiin, kierreltiin ja otettiin kuvia. Neljän aikaaan palattiin takasi Milfontesiin ja loppuilta katteltiinki sitte elokuvia Millan kanssa.
Viiminen työviikko alko sitten keskiviikkona ja musta tuntu jo siinä vaiheessa pahalta ku tiesi, että kohta tää loppuu. Toisaalta se helpotuksen tunne oli samalla et enään tää viikko ja opinnot oli sit siinä. Kuten me arveltiinki Millan kanssa, niin viiminen viikko vaan oli ja meni. Kiirettäkään ei töissä ollut niin kerettiin sitte jutustella muiden kanssa. Viikonlopun jälkeen tuntu ihan epätodelliselta, että kohta tää on ohi.
Sunnuntaina oli sitten taas juhlan aika, sillä meidän ravintola voitti palkinnon tämän alueen parhaana ravintolana. Juotiin skumppalasilliset ja palattiin töiden pariin. Sunnuntaiyönä kotia kävelessä meistä tuntu niin kivalta. Enää yks aamu.
Eilen, maanantaina herättiinki niin virkeänä töihin. Töissäki kaikki huuteli meille että "viiminen päivä tänään!" Aamuvuoro meni niin nopeasti, asiakkaita ei juuri ollut niin nautittiin vielä viimisestä vuorosta aamuvuorolaisten kanssa. Iltavuoro meni taas paljon hitaampaa. Asiakkaita oli muutamia, mutta kaikki olivat portugalilaisia, joten me ei hirveesti voitu tehä. Vuoron päättyessä ravintolan omistaja kirjoitti vielä viimiset paperit kuntoon ja se oli siinä. Loppusiivoukset tehty ja ravintola kiinni. Aamuvuorolaisetki tuli vielä juhlimaan meitä. Meidän pomo anto pari pulloa viiniä ja siinä sitte nostettiin maljaa meille. Oli tosi vaikea hyvästellä kokit, jotka lähtivät kotiin melkein samantien. Istuskeltiin hetki ravintolassa ja sitten lyötiin paikka kiinni ja siirrtyttiin miettimään, että mihin lähdettäisiin jatkamaan iltaa. Tässä vaiheessa oli aika sanoa hyvästit meidän ihanalle vuoropäälikkölle, Rafaelalle. Se oli luultavasti kaikista vaikeinta ja musta tuntu että itku tulee ku halattiin eikä kumpikaan päästäny irti. Meistä kerkesi tulla melko hyvät ystävät. Rafaela sano että me nähään kyllä ennenku me lopullisesti lähdetään ja mä lupasin tulla joku päivä takaisin Milfontesiin.
Loppujen kanssa lähdettiin istumaan ainoaan paikkaan joka oli vielä auki. Muutama tarjoilija ja 4 kokkia. Oli tosi hauskaa! Kaikki pyrki puhumaan mahdollisimman paljon englantia, jotta meki pysyttäis kärryillä. Istuttiin ulkona ja puoli kolmen aikoihin lähdettiin kävelemään kotia kohti. Hyvästeltiin vielä viimisetki kun tiet erosi eri suuntiin ja käveltiin Millan kanssa asunnolle nukkumaan.
Nyt me nautitaan meidän pienestä lomasta täällä ja ensiviikon sunnuntaina me ollaanki jo Suomessa! Ei oltais parempaa työporukkaa voitu toivoa, ihanan rentoja ja aitoja ihmisiä. Ihan huippua kuinka nää on jaksanu opettaa ja ohjeistaa meitä, ikävä tulee!
💗
Kommentit
Lähetä kommentti